pohja:
1,5 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
3,5 rkl kylmää voita
2 rkl kylmää vettä
täyte:
1 rkl oliiviöljyä
n. 400 g sipulia
1 rkl sokeria
suolaa
mustapippuria
(2 tl konjakkia)
1 kananmuna
1 dl maitoa
Leikkaa voi pieniksi kuutioiksi. Sekoita monitoimikoneessa jauhot, suola ja voikuutiot tasaiseksi muruseokseksi. Lisää vesi 1 rkl kerrallaan ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina jauhotetulle alustalle ja kauli ohueksi levyksi. Ota pyöreällä muotilla (⌀ n. 7,5 cm) taikinasta paloja. Voitele 12 muffinssin uunipelti, ja painele taikinapyörylät muffinssivuokien pohjalle. Siirrä pelti jääkaappiin siksi aikaa, kun teet täytteen.
Kuori sipulit ja viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna öljy pannussa, ja kuullota sipuleita jonkin aikaa. Lisää sokeri, ja kypsennä, kunnes sipuli on kauniin ruskeaa. Mausta sipuli suolalla ja pippurilla, ja kaada halutessasi joukkoon hiukan konjakkia. Jaa täyte taikinapyörylöille. Riko muna kulhoon ja vatkaa sen rakenne rikki. Sekoita munan joukkoon maito. Annostele lusikan avulla jokaiselle piirakalle vajaa ruokalusikallinen munamaitoa. Paista sipulipiirakoita 200-asteisessa uunissa, kunnes täyte on hyytynyt ja reunat alkavat olla kullankeltaiset. Tarjoa lämpiminä.

Reseptit
- alkuruoat (6)
- grilliruoat (4)
- jälkiruoat (16)
- joulu (2)
- juomat (1)
- kalaruoat (5)
- kasvisruoat (3)
- keitot (4)
- leivonnaiset (16)
- liharuoat (7)
- linturuoat (7)
- lisukkeet (10)
- naposteltavat (2)
- pastaruoat (5)
Linkit
Arkisto
Ylläpito
600 g omenoita
1,5 rkl fariinisokeria
0,5 tl kanelia
100 g margariinia
¾ dl sokeria
3 dl kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria
Sekoita kulhossa sokeri, kaurahiutaleet, vaniljasokeri ja sulatettu margariini. Kuori omenat ja leikkaa ohuiksi lohkoiksi. Laita voidellun uunivuoan pohjalle kerroksittain omenalohkot, ja ripottele kerrosten väliin kaneli ja fariinisokeri. Kaada kaurahiutaleseos omenoiden päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, kunnes pinta on hiukan ruskistunut. Tarjoile lämpimänä vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera.

pohja:
n. 200 g keksejä (esim. kaurakeksejä tai suklaakeksejä)
50 g voita tai margariinia
suklaamousse:
180 g taloussuklaata
3 munaa
2 dl kuohukermaa
mustaherukkamousse:
300 g mustaherukoita
1,5 dl sokeria
3 liivatelehteä
0,5 dl mustaherukkamehua (tai vettä)
3 dl kuohukermaa
Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu rasva. Vuoraa irtopohjavuoan (⌀ 22–24 cm) pohja leivinpaperilla ja painele seos tiiviisti vuoan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan siksi aikaa, kun teet suklaamoussen.
Sulata suklaa vesihauteessa. Erottele munien keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita hiukan jäähtyneen suklaan sekaan ensin pieni määrä kermavaahtoa ja sen jälkeen munankeltuaiset. Lisää loppu kermavaahto. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kääntele valkuaisvaahto suklaaseoksen joukkoon. Kaada suklaamousse vuokaan pohjan päälle, tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään tunnin verran ennen mustaherukkamoussen lisäämistä.
Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Paseeraa mustaherukat (painele siivilän läpi kulhoon). Lisää marjojen joukkoon sokeri. Vatkaa kerma vaahdoksi. Kuumenna mustaherukkamehu (tai vesi) kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä vesi ja sekoita liivatteet kiehuvan kuumaan mehuun (veteen). Sekoita kermavaahto marjaseokseen ja kaada sekaan ohuena nauhana hieman jäähtynyt mehu-liivateseos. Sekoita tasaiseksi ja kaada suklaamoussen päälle vuokaan. Tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia ennen tarjoilua, mielellään seuraavaan päivään. Koristele mustaherukoilla ja suklaalla ja tarjoa viileänä.

n. 5 dl vehnäjauhoja
¾ dl kauraleseitä
2 dl grahamjauhoja
2 dl hienoja ruisjauhoja
1 pussi (11–12 g) kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
1 rkl sokeria
5 dl vettä
2 rkl ruokaöljyä
Sekoita keskenään leseet, grahamjauhot, ruisjauhot, kuivahiiva, suola, sokeri ja 2 dl vehnäjauhoja. Lisää 42-asteinen vesi ja sekoita tasaiseksi. Lisää n. 2 dl vehnäjauhoja vähän kerrallaan. Alusta taikinaa, kunnes se irtoaa kunnolla kulhon reunoista. Lisää alustamisen loppuvaiheessa rasva. Anna taikinan nousta kaksinkertaiseksi liinalla peitettynä. Leivo taikinasta jauhotetulla alustalla sämpylöitä. Kohota sämpylöitä vielä pellillä liinan alla noin 20 minuuttia. Paista sämpylät 225-asteisessa uunissa (kiertoilmalla noin 210°) kauniin ruskeiksi.

150 g taloussuklaata
100 g voita tai margariinia
2,5 dl sokeria
2 munaa
1 dl maitoa
2 appelsiinin raastettu kuori
4 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
Sulata 70 g suklaasta. Vatkaa huoneenlämmössä pehmennyt rasva ja sokeri vaahdoksi. Sekoita vaahtoon munat, maito ja appelsiininkuoret. Lisää joukkoon sulatettu suklaa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähän kerrallaan rasvaseokseen. Rouhi tai raasta loppu suklaa ja lisää taikinan joukkoon.
Jaa taikina vuokiin (n. 12–15 kpl) ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20–25 minuuttia. Anna jäähtyä ja koristele halutessasi sulatetulla suklaalla.
pohja:
10 isoa tai 20 pientä kaurakeksiä
50 g sulatettua margariinia
(kanelia ja inkivääriä)
mousse:
150 g taloussuklaata
3 munaa
2 dl kuohukermaa
(2-3 rkl kahvilikööriä tai cointreauta)
Murskaa keksit hienoksi rouheeksi ja sekoita sulatettuun margariiniin. Mausta halutessasi kanelilla ja inkiväärillä. Taputtele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Sulata suklaa vesihauteessa, vatkaa kerma vaahdoksi, ja erota munista keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita suklaan joukkoon varovasti keltuaiset ja halutessasi likööri. Sekoita suklaaseos kermavaahtoon. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele varovasti suklaa-kermaseokseen. Kaada suklaamousse vuokaan pohjan päälle. Peitä foliolla tai kelmulla ja laita pakastimeen muutamaksi tunniksi. Ota kakku pakastimesta hiukan ennen tarjoilua ja koristele suklaalla ja kermavaahdolla.

200 g margariinia
2 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
3–4 rkl kaakaojauhetta
n. 2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
6 rkl kermaa
Vaahdota kulhossa pehmeä margariini ja sokeri. Lisää vaahtoon vaniljasokeri. Sekoita keskenään kaakaojauhe, perunajauhot, leivinjauhe ja osa vehnäjauhoista. Lisää seos margariinivaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Sekoita taikinaan kerma ja loput vehnäjauhot. Pyörittele taikinasta jauhotetuilla käsillä pieniä palloja (halkaisija n. 2 cm). Asettele pallot väljästi pellille leivinpaperille ja paista 200-asteisessa uunissa kypsiksi.
pohja:
5 kananmunaa
4 dl sokeria
80 g taloussuklaata
5 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
4,5 dl vehnäjauhoja
6 rkl vettä
100 g margariinia
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää se koko ajan sekoittaen munavaahtoon. Sekoita kaakaojauhe, vaniljasokeri ja leivinjauhe osaan jauhoista ja lisää seos munavaahtoon. Lisää loput jauhot vuorotellen veden kanssa. Lisää lopuksi sulatettu margariini ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada voideltuun vuokaan (halkaisija n. 24 cm) ja paista 175-asteisen uunin alatasolla kypsäksi (n. 1 h).
täyte ja kuorrutus:
150 g pekaanipähkinöitä
360 g taloussuklaata
3,5 dl kuohukermaa
45 g voita tai margariinia
kaakaojauhetta koristeluun
Säästä muutama kokonainen pähkinä koristeluun ja rouhi loput karkeaksi rouheeksi. Paloittele suklaa kulhoon. Kiehauta kerma ja kaada suklaan joukkoon. Sekoita, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Sekoita joukkoon voi. Erota seoksesta toiseen astiaan 2,5 dl. Lisää pähkinärouhe jäljelle jääneeseen seokseen. Jäähdytä molempia sulkaaseoksia, kunnes ne ovat tarpeeksi paksuja levitettäviksi. Helpointa on tehdä täyte valmiiksi edellisenä päivänä. Halkaise jäähtynyt kakkupohja kolmeksi levyksi. Pane pohjalevy tarjoiluastialle ja täytä levyjen välit pähkinäsuklaaseoksella. Koottuasi kakun, levitä suklaakuorrutusta kakun pintaan niin, että kakkupohja peittyy joka kohdasta. Tämän jälkeen sulata loppu kuorrutus vesihauteessa uudelleen juoksevaksi ja kaada kakun pinnalle. Koristele pekaanipähkinöillä ja ripottelemalla kaakaojauhetta siivilän läpi kakun pinnalle.
2 munaa
1,5 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
¾ dl rasvaa
500 g raparperia
¾ dl sokeria
2 tl kanelia
1 rkl perunajauhoja
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot ja niihin sekoitetut leivinjauhe ja vaniljasokeri. Lisää lopuksi rasva (juokseva margariini tai öljy). Taputtele ¾ taikinasta voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija n. 30 cm) pohjaksi. Pilko raparperit pieniksi kuutioiksi ja sekoita keskenään raparperi, sokeri, kaneli ja perunajauhot. Levitä täyte piirakkapohjan päälle. Levitä loppu taikina levyinä täytteen päälle. Paista piirakkaa 150-asteisen uunin keskitasolla 40–50 minuuttia. Tarjoile sellaisenaan tai vaniljakastikkeen kanssa.
5 dl vettä (tai maitoa)
2 tl suolaa
2 rkl sokeria (tai hunajaa tai siirappia)
3 porkkanaa raastettuna
1 pss (11–12 g) kuivahiivaa
2 dl kauraryynejä
n. 10 dl vehnäjauhoja
100 g margariinia tai
1 dl ruokaöljyä
Lämmitä neste reilusti kädenlämpöiseksi ja lisää siihen suola, sokeri ja porkkanaraaste. Sekoita kuivahiiva osaan jauhoista ja lisää ne. Lisää sen jälkeen vähitellen kauraryynit ja loput vehnäjauhoista. Lopuksi lisää ruokaöljy tai sulatettu margariini. Alusta, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista.
Annan kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin puoli tuntia. Kaada kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois.
Leivo taikinasta pyöreitä sämpylöitä (n. 20-25 kpl). Anna sämpylöiden kohota pellillä liinan alla noin puoli tuntia ja paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.
