Kirjoitettu maaliskuu 26. 2011: alkuruoat, kasvisruoat, lisukkeetTulosta Ei kommentteja »

400 g kirsikkatomaatteja
2 tl valkoista balsamicoa
1 tl fariinisokeria
ripaus suolaa
n. 1,5 rkl tuoretta basilikaa

Kalttaa tomaatit. Sekoita kulhossa sokeri ja suola balsamicoon niin, että ne liukenevat. Lisää hienonnettu basilika. Lisää kuoritut tomaatit. Anna maustua vähintään tunnin ajan. Kääntele silloin tällöin maustumisen aikana. Valuta ylimääräinen neste pois ja tarjoile huoneenlämpöisenä tai hiukan viileänä.

marinoidut kirsikkatomaatit

pohja:
1,5 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
3,5 rkl kylmää voita
2 rkl kylmää vettä

täyte:
1 rkl oliiviöljyä
n. 400 g sipulia
1 rkl sokeria
suolaa
mustapippuria
(2 tl konjakkia)
1 kananmuna
1 dl maitoa

Leikkaa voi pieniksi kuutioiksi. Sekoita monitoimikoneessa jauhot, suola ja voikuutiot tasaiseksi muruseokseksi. Lisää vesi 1 rkl kerrallaan ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina jauhotetulle alustalle ja kauli ohueksi levyksi. Ota pyöreällä muotilla (⌀ n. 7,5 cm) taikinasta paloja. Voitele 12 muffinssin uunipelti, ja painele taikinapyörylät muffinssivuokien pohjalle. Siirrä pelti jääkaappiin siksi aikaa, kun teet täytteen.

Kuori sipulit ja viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna öljy pannussa, ja kuullota sipuleita jonkin aikaa. Lisää sokeri, ja kypsennä, kunnes sipuli on kauniin ruskeaa. Mausta sipuli suolalla ja pippurilla, ja kaada halutessasi joukkoon hiukan konjakkia. Jaa täyte taikinapyörylöille. Riko muna kulhoon ja vatkaa sen rakenne rikki. Sekoita munan joukkoon maito. Annostele lusikan avulla jokaiselle piirakalle vajaa ruokalusikallinen munamaitoa. Paista sipulipiirakoita 200-asteisessa uunissa, kunnes täyte on hyytynyt ja reunat alkavat olla kullankeltaiset. Tarjoa lämpiminä.

sipulipiirakat

Kirjoitettu huhtikuu 5. 2010: alkuruoat, kasvisruoat, keitotTulosta Ei kommentteja »

2 viipaletta vaaleaa leipää
1–2 kynttä valkosipulia
1,5 rkl oliiviöljyä
¼ kurkku
puolikas paprika
puolikas sipuli
300 g tomaatteja
0,5 rkl viinietikkaa
1 tl sitruunamehua
n. 1 dl vettä
suolaa
mustapippuria

Hienonna morttelissa valkosipulin kynnet ja pieni määrä suolaa. Leikkaa leipäviipaleista kuoret pois. Pilko toinen viipaleista valkosipulin sekaan. Lisää oliiviöljyä vähän kerrallaan ja sekoita paksuksi tahnaksi. Jätä odottamaan puoleksi tunniksi. Leikkaa toinen leipäviipale pieniksi kuutioiksi ja paahda ne pannulla kauniin ruskeiksi. Kuori kurkku ja tomaatit, ja poista tomaateista siemenet. Leikkaa pieni osa sipulista ja paprikasta pieniksi kuutioiksi ja jätä sivuun. Soseuta loput kasvikset (kurkku, tomaatit, paprika, sipuli) valkosipulitahnan kanssa tasaiseksi. Lisää etikka, sitruunamehu ja hiukan pippuria. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Lisää vettä tarpeen mukaan, jotta koostumus on paksuhko, mutta kuitenkin keittomainen. Anna keiton seistä jääkaapissa pari tuntia, jotta maut tasaantuvat. Tarjoile kylmänä sipuli-, paprika- ja leipäkuutioiden kanssa.

gazpacho