Kirjoitettu maaliskuu 13. 2010: linturuoatTulosta Ei kommentteja »

2 ankanrintaa
suolaa
valkopippuria
viherpippuria
mustapippuria
1 sipuli
1 tl hunajaa
inkivääriä
0,5 dl (pakaste)puolukoita
1 tl sitruunamehua
2 rkl kuivaa sherryä
1 dl vettä
tuoretta persiljaa

Ota ankanrinnat ajoissa huoneenlämpöön, jotta liha ehtii lämmetä. Kuivaa lihat ja leikkaa nahkapuolelle ristikkäisiä viiltoja melko syvään, mutta ei kuitenkaan lihaan saakka. Mausta lihat suolalla ja pippureilla. Laita lihat kylmälle pannulle nahkapuoli alaspäin ja lämmitä pannu vähitellen kuumaksi. Hitaasti paistaen nahka tulee rapeaksi. Kaada rasvaa välillä pois pannulta. Paista ankanrintoja samoin päin, kunnes nahkapuoli on riittävän paistunut. Paista sitten lihapuoli, jolle riittää melko lyhyt paistoaika. Pyyhi paistetuista lihoista rasva, ja kääri ne folioon vetäytymään.

Jätä pannuun pieni määrä ankanrasvaa. Kuullota siinä suikaloitu sipuli. Lisää pannulle hunaja, inkivääri ja puolukat, sekoita. Kaada joukkoon sitruunamehu, sherry, vesi ja hiennonnettu persilja. Anna kiehua muutamia minuutteja, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut.

Leikkaa kypsät ankanrinnat siivuiksi. Tarjoile sipulipaistoksen ja esimerkiksi kermaperunoiden kanssa.

ankanrintaa

Kirjoitettu maaliskuu 11. 2010: liharuoatTulosta Ei kommentteja »

400 g karitsanjauhelihaa
1 dl maitoa
1–2 viipaletta vaaleaa leipää
2 sipulia
1 valkosipulinkynsi
1 porkkana
1 muna
suolaa
0,5 tl oreganoa
0,5 tl timjamia
ripaus maustepippuria
rouhittua mustapippuria
paprikajauhetta

Kastike:
1 pieni sipuli
1–2 valkosipulinkynttä
5–6 kypsää tomaattia
1 rkl tomaattisosetta
0,5 tl sokeria
suolaa
mustapippuria

Kaada maito kulhoon ja murenna sekaan leipäviipaleet. Hienonna sipuli ja valkosipuli, ja kuullota ne. Raasta porkkana. Sekoita maitoseokseen jauheliha, sipulit ja porkkanaraaste. Sekoita joukkoon muna ja mausteet. Kypsennä pieni määrä seosta, jotta voit tarkistaa maun. Muotoile pyöryköiksi, ja paista 200- asteisessa uunissa kypsiksi. Valmista sillä aikaa kastike.

Kuori ja soseuta tomaatit. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja ruskista kevyesti kattilassa. Lisää ruskistetun sipulin joukkoon soseutetut tomaatit ja loput ainekset. Kiehauta ja anna hautua hetki. Lisää kypsät pyörykät kastikkeeseen ja tarjoile.

Kirjoitettu maaliskuu 10. 2010: jälkiruoatTulosta 1 kommentti »

1 banaani
1 rkl hunajaa
2 passiohedelmää
0,5 dl valkuaisia (= vajaa kaksi)
1,5 rkl sokeria
vuokien voiteluun margariinia ja sokeria

Voitele kaksi annosvuokaa rasvalla ja sokeroi. Pilko banaani, halkaise passiohedelmät ja purista niistä mehu siivilän läpi. Soseuta banaanit, passiomehu ja hunaja. Vatkaa valkuaiset ja sokeri vaahdoksi. Sekoita valkuaisvaahto varovasti hedelmäsoseeseen. Pane kohokasmassa vuokiin, ja tasoita pinta lastalla. Reunojen tulisi olla puhtaat, jotta kohokas nousee tasaisesti. Paista 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Tarjoile välittömästi vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

Kirjoitettu maaliskuu 9. 2010: lisukkeetTulosta Ei kommentteja »

1,5 dl maitoa
1,5 dl kermaa
4 munankeltuaista
6 rkl sokeria
1 vaniljatanko

Halkaise vaniljatanko ja irrota veitsellä siemenet. Laita kattilaan maito ja kerma sekä halkaistu vaniljatanko ja sisältä irrotetut siemenet. Kuumenna seos. Laita keltuaiset kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Sekoita keltuaisten joukkoon sokeri. Kaada hiukan kuumaa kerma-maitoseosta keltuaisten joukkoon ja sekoita, jotta keltuaiset lämpenevät. Kaada sen jälkeen keltuaisseos kattilaan kermaseoksen joukkoon. Lämmitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes vaniljakastike alkaa paksuuntua. Poista vaniljatanko, jäähdytä ja säilytä jääkaapissa. Tarjoa leivonnaisten tai jälkiruokien lisänä.

vaniljakastike

Kirjoitettu maaliskuu 9. 2010: lisukkeetTulosta Ei kommentteja »

1–2 sipulia
5 tomaattia
15 kirsikkatomaattia
3 rkl ruokaöljyä
n. 1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl sokeria
suolaa

Hienonna sipulit ja pehmennä ruokaöljyssä miedolla lämmöllä. Halkaise kirsikkatomaatit ja laita ne 200-asteiseen uuniin noin kymmeneksi minuutiksi. Kasta isommat tomaatit hetkeksi kiehuvaan veteen, jolloin kuori irtoaa helposti. Kuori tomaatit ja poista niistä myös kannat ja siemenet. Pilko tomaatit vähän pienemmiksi. Lisää pilkotut tomaatit ja uunista otetut kirsikkatomaatit pehmenneen sipulin joukkoon kattilaan. Hauduta keskilämmöllä välillä hämmentäen, kunnes tomaatit ovat pehmeitä (n. 15 min). Soseuta kastike. Lisää soseeseen suola, sokeri ja pippuri ja keitä vielä hieman kokoon. Lopuksi voit lisätä maun mukaan esim. basilikaa tai ruohosipulia. Tarjoile vaikka paistettujen kanasuikaleiden ja pastan kanssa.

Kirjoitettu maaliskuu 9. 2010: jouluTulosta Ei kommentteja »

1 kg porkkanoita
n. 5 dl vettä
1,5 dl puuroriisiä
3 dl maitoa
n. 1 tl suolaa
0,5 dl siirappia
0,5 tl muskottipähkinää
ripaus mustapippuria
2 munaa
n. 2–3 rkl korppujauhoja
n. 20 g voita tai margariinia

Kuori ja paloittele porkkanat ja keitä miedosti suolatussa vedessä kypsiksi. Ota keitinvedestä 5 dl talteen ja keitä riisit siinä kypsiksi. Jäähdytä ja soseuta porkkanat.

Lisää porkkanasoseeseen maito, mausteet, siirappi ja munat. Kun riisit ovat kypsyneet ja imeneet itseensä kaiken nesteen, lisää ne soseeseen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Ripota päälle korppujauhoja. Tee pintaan kuvioita esim. lusikan kärjellä. Lisää lopuksi voi tai margariini nokareina pinnalle. Paista 175-asteisessa uunissa noin tunti.

porkkanalaatikko

Kirjoitettu maaliskuu 9. 2010: lisukkeetTulosta Ei kommentteja »

5 keskikokoista perunaa
1,5 rkl ruokaöljyä
2 ml suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
0,5 tl rouhittua rosepippuria

Kuori perunat ja leikkaa ne reilun puolen sentin paksuisiksi siivuiksi. Voitele perunasiivut öljyllä ja laita ne pellille leivinpaperille. Ripottele perunoille ensin hiukan suolaa, sitten mustapippuria ja rosepippuria. Käännä perunat ja mausta toinen puoli samalla lailla. Paista 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia, kunnes perunat ovat saaneet hiukan väriä.

pippuriset perunat

Kirjoitettu maaliskuu 9. 2010: lisukkeetTulosta Ei kommentteja »

3 dl tomaattimurskaa
2 rkl appelsiinimehua
2 punaista chiliä
3 rkl siirappia
1 tl suolaa
1 tl maustepippuria
1 tl chilijauhetta
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl rouhittua rosepippuria

Poista chileistä siemenet ja paloittele ne. Kuullota chilipaloja kattilassa miedolla lämmöllä mahdollisimman vähässä rasvassa kunnes ne ovat pehmeitä. Lisää muut ainekset kattilaan ja kiehauta. Soseuta tasaiseksi ja tarkista maku. Tarjoile grillatun lihan kanssa. Säilyy hyvin jääkaapissa tiiviissä lasipurkissa.

Kirjoitettu maaliskuu 9. 2010: linturuoatTulosta Ei kommentteja »

kokonainen broileri tai kana
1 sitruuna
1–2 valkosipulin kynttä
100 g pekonia tai savukinkkua
100 g voita tai margariinia
nippu tuoretta persiljaa
0,5 tl suolaa
1,5 tl rouhittua mustapippuria

Kuori sitruuna ohuelti ja hienonna kuori. Hienonna valkosipulin kynnet ja persilja ja suikaloi pekoni tai kinkku pieniksi paloiksi. Sekoita kulhossa sitruunankuori, valkosipuli, pekoni ja persilja sekä suola ja pippuri. Sekoita joukkoon voi.

Työnnä varovasti käsi broilerin rintanahan alle pyrstöpäästä, ja irrottele nahka lihasta niin, että nahka ei kuitenkaan rikkoudu ja pysyy paikoillaan. Laita reilusti maustevoita nahan alle koko matkalta. Tee broilerin koipiin muutama syvä viilto ja hiero loppu maustevoi viiltoihin. Kuori sitruunasta valkoinen kuoriosa, leikkaa sitruuna siivuiksi ja paloittele siivut. Hiero sitruunan mehua broilerin nahkaan ja laita sitruunan palat broilerin vatsaan. Osan sitruunasta voi laittaa rintanahan alle.

Paista broileri uunivuoassa rintapuoli ylöspäin 200-asteisessa uunissa vajaa tunti, kunnes liha on kypsää. Voit paistaa broilerin paistopussissa.

paahdettua kanaa

Kirjoitettu maaliskuu 9. 2010: linturuoatTulosta Ei kommentteja »

n. 1 kg broileria
2 rkl vehnäjauhoja tai maissitärkkelystä
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1 tl suolaa
100 g pekonia
2 rkl ruokaöljyä
4–5 dl punaviiniä
2 dl voimakasta lihalientä
1 rkl tomaattisosetta
2–3 valkosipulin kynttä
0.5 tl kuivattua timjamia
laakerinlehti
8 pientä sipulia
tuoretta persiljaa

Paloittele broileri melko isoiksi paloiksi (esim. filee kolmeen osaan). Pyöritä palat suolalla ja pippurilla maustetuissa jauhoissa. Suikaloi pekoni ja ruskista kevyesti padassa. Nosta pekonisuikaleet padasta, lisää öljy, ja ruskista siinä broilerinpalat. Kaada pataan punaviini ja lihaliemi. Lisää pekoni, tomaattisose, murskatut valkosipulinkynnet, timjami ja laakerinlehti. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla 20–30 minuuttia. Nosta broilerinpalat haudutusliemestä. Lisää lämpöä ja keitä lientä kokoon (ilman kantta), kunnes se on sakeaa. Lisää pataan broilerinpalat ja paloitellut sipulit. Kuumenna kiehuvaksi, tarkista maku ja lisää hienonnettu persilja. Tarjoa keitetyn riisin kanssa.

« Edellinen sivuSeuraava sivu »